Balti Jaama Turg (Asematori)


Asematori on paikallinen keskus, jonne lähiympäristön asukkaat tulevat päivittäisille ostoksille, mutta se on myös tunnelmaltaan ainutlaatuinen käyntikohde ja nähtävyys, jossa on antiikkitavaran myyntiä ja jopa oma panimo.
Maanalaisessa kerroksessa ovat supermarket, kuntosali ja erilaiset palvelut, ensimmäisessä kerroksessa suuri kala- ja lihasali, vihanneskatu ja monipuolinen katuruoka-alue, jossa on 20 eri ruokapaikkaa. Toinen kerros on omistettu pääasiallisesti virolaiselle designille ja käsityölle, vaatteille, taloustavaroille, antiikille ja vanhoille tavaroille.
Asematori on Virossa ainutlaatuinen yleistori, jonka kolmessa kerroksessa toimii noin 300 eri myyjää.
Markkinapaikkana Balti Jaam -tori aloitti lähes neljännesvuosisata sitten vuonna 1993.
Perustuksista kattoon remontoitu Asematori avattiin uudestaan toukokuussa 2017. Jo ensimmäisen kahden viikon aikana uudella torilla kävi arviolta neljännesmiljoona asiakasta.
Asematorilta on Telliskiven luovaan keskukseen vain muutaman minuutin kävelymatka..

Balti Jaama -tori, katso sijainti kartasta!
Baltian rautatieasema on Tallinnan vilkkain rautatieasema.( Kuva vuodelta 2019 )
Baltian rautatieasema on Tallinnan vilkkain rautatieasema.
( Kuva vuodelta 2019 )
Aseman vieressä on vilkas kauppapaikka, Asemantori, Balti Jaama Turg.( 2019 )
Aseman vieressä on vilkas kauppapaikka, Asemantori, Balti Jaama Turg.
( 2019 )
Tässä on ollut tori jo vuodesta 1993 alkaen, täysin remontoituna tämä kauppapaikka avattiin 2017.
Asematori.( 2019 )
Asematori.
( 2019 )
Ulkoalueelta tuoreet vihennekset, hedelmät ja juurekset.( 2019 )
Ulkoalueelta tuoreet vihennekset, hedelmät ja juurekset.
( 2019 )
Asematori.( 2018 )
Asematori.
( 2018 )
Vaatteita, käsitöitä ynnä muuta.( 2019 )
Vaatteita, käsitöitä ynnä muuta.
( 2019 )
Asematori.( 2019 )
Asematori.
( 2019 )
Antiikkia ja vanhaa tavaraa.( 2019 )
Antiikkia ja vanhaa tavaraa.
( 2019 )
Tämän torin voi luokitella kauppakeskukseksi, kolmessa kerroksessa on yhteensä 300 myyjää.( 2019 )
Tämän torin voi luokitella kauppakeskukseksi, kolmessa kerroksessa on yhteensä 300 myyjää.
( 2019 )
Asematori.( 2019 )
Asematori.
( 2019 )
Asematori.( 2019 )
Asematori.
( 2019 )
Ylös!


Täsmäsää Tallinnassa