Tallinnan vanhakaupunki


Tallinna on yksi parhaimmista lähes kokonaisena säilyneistä keskiaikaisista eurooppalaisista kaupungeista. Sen mukulakivikadut ja rakennukset juontuvat 1000–1400-luvuilta. Tärkeimmät valtiolliset ja kirkolliset keskiaikaiset rakennukset on suojeltu alkuperäisessä asussaan, samoin kuin monet kaupunkilaisten ja kauppiaiden asuintalot sekä keskiaikaiset varastot ja makasiinit.
Tallinnan vanhakaupunki (viroksi Tallinna vanalinn) on Viron pääkaupungin Tallinnan vanhin osa, joka aikoinaan jakautui Toompean mäellä sijainneeseen linnaosaan eli yläkaupunkiin sekä myöhemmin linnan ympärille muodostuneeseen alakaupunkiin, jota hallitsi porvareiden, käsityöläisten ja kauppiaiden valitsema Tallinnan kaupunginraati. Vanhankaupungin osilla oli erilainen hallinto.
Tallinnan vanhakaupunki on vuodesta 1997 kuulunut Unescon maailmanperintöluetteloon. Tallinnan vanhakaupunki on arvokas etenkin siksi, että sen keskiaikainen miljöö ja rakenne ovat säilyneet meidän päiviimme saakka, kun ne muista Pohjois-Euroopan pääkaupungeista ovat jo kadonneet.

Katso sijainti kartasta!

Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010) Tallinna.  (2010)
Talvisin Raatihuoneentori (Raekoja plats) muuttuu joulutoriksi, jonka keskellä seisoo upea joulukuusi.(2018)
Talvisin Raatihuoneentori (Raekoja plats) muuttuu joulutoriksi, jonka keskellä seisoo upea joulukuusi.
(2018)
Raatihuoneen tori jouluasussa.(2018)
Raatihuoneen tori jouluasussa.
(2018)
Tallinna.(2018)
Tallinnan vanhakaupunki.
(2018)
Tallinna.(2018)
Tallinnan vanhakaupunki.
(2018)
Tallinna.(2018)
Tallinnan vanhakaupunki.
(2018)
Tallinna.(2018)
Tallinnan vanhakaupunki.
(2018)
Tallinna.(2018)
Tallinnan vanhakaupunki.
(2018)
Tallinna.(2018)
Tallinnan vanhakaupunki.
(2018)
Tallinna.(2018)
Tallinnan vanhakaupunki.
(2018)
Tallinna.(2018)
Tallinnan vanhakaupunki.
(2018)
Toompea on vanhankaupungin kukkuloilla oleva osa, yläkaupunki, jossa on melkoinen määrä nähtävyyksiä. (2018)
Toompea on vanhankaupungin kukkuloilla oleva osa, yläkaupunki,
jossa on melkoinen määrä nähtävyyksiä.
(2018)
Se on jatkuvasti turistien kansoittama, siellä on eduskuntatalo ja paljon erilaisia hallintorakennuksia, suurlähetystöjä ja museoita.(2018)
Se on jatkuvasti turistien kansoittama, siellä on eduskuntatalo
ja paljon erilaisia hallintorakennuksia, suurlähetystöjä ja museoita.
(2018)
Riigikogu (parlamentti) toimii Toompean linnan tiloissa mäen lounaiskulmassa.(2018)
Riigikogu (parlamentti) toimii Toompean linnan tiloissa mäen lounaiskulmassa.
(2018)
Toompean mäkeä kuvattuna alhaalta Šnelli tiik -lammen suunnalta.(2018)
Toompean mäkeä kuvattuna alhaalta Šnelli tiik -lammen suunnalta.
(2018)
Hetkeksi pois Vanhastakaupungista, Balti Jaam -tori.(2018)
Hetkeksi pois Vanhastakaupungista, Balti Jaam -tori.
(2018)
Kaupunkitila, jossa saman katon alla on supermarket, eri alojen puoteja...(2018)
Kaupunkitila, jossa saman katon alla on supermarket, eri alojen puoteja...
(2018)
...ravintola, kahviloita, kampaamo, kuntokeskus jne.(2018)
...ravintola, kahviloita, kampaamo, kuntokeskus jne. Vanhoihin satamamakasiineihin tehty upea kokonaisuus.
(2018)
Lisäksi on tietenkin tuoreita hedelmiä ja vihanneksia, lihaa ja kalaa myyvät kojut.(2018)
Lisäksi on tietenkin tuoreita hedelmiä ja vihanneksia, lihaa ja kalaa myyvät kojut.
(2018)
Aamuvarhaisella vielä hiljainen Balti Jaam -tori.(2018)
Aamuvarhaisella vielä hiljainen Balti Jaam -tori.
(2018)
Junia Balti Jaam - Tallinnan rautatieasemalla.(2018)
Junia Balti Jaam - rautatieasemalla Tallinnassa.
(2018)
Ylös!


Täsmäsää Tallinnassa